
No niin, suomessa ollaan, Air Berlinin lennolla Bangkokista, Berliinin kautta Helsinkiin lento, matkalle tulee hintaa n.600€, siis menopaluu, suomeen saavuin 7.7 ja paluu Pattayalle alkaa 2.8-2010
Täällä porissa ollut kaikenlaista tapahtumaa, on tullut saunottua, uitua, vietetty iltaa ruuan ja juomien merkeissä, kotona ja baareissa, ja nyt alkaa Jazz ravintolan tekeminen Jazzkadulle, ravintolan tekoon kadulle on aikaa 3-päivää, eli kiireeksi menee, viivytys johtuu siitä, että suomessa rikotaan nyt lämpöennätyksiä, elohopea kipuaa päivittäin yli +30*c... ja teltan kasaajilla taitaa olla aika tukalat oltavat.. mutta samaa taitaa olla homma meille tiedossa, kunhan pojat saavat teltan rungon paikalleen, niin sitten alkaa meidän duunit.

Innolla odotan jazzeja ja samalla mietteliäänä, kaikki etukäteisjärjestelyt eivät ole menneet ihan putkeen, on vaikea hoitaa noinkin ison tapahtuman paperi show verottajan ja lääninhallituksen kanssa, koska minulla ei ole enää vakituista ravintolaa suomessa (onneksi), eikä siten sitten myöskään tuloja täällä, mutta eiköhän se siitä sitten... toivottavasti jazzien lopussa saan kaikki omat kulumme ja maksumme hoidetuksi.
Nämä on muistaakseni nyt 12-jazz festivaalit, joissa olemme mukana palvelemassa suurta ja mahtavaa jazz yleisöä.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti